Avainsana: elokuvateatteri
-
Arkkitehti Alvar Aalto ja elokuvaprojektit
Kansallisarkkitehtimme Alvar Aalto on edistänyt elokuvakulttuuria Suomessa perustamalla nuorena Suomen I. elokuvakerhon ja suunnittelemalla elokuvateattereita. Vanhoilla päivillään hän on kuitenkin myös edesauttanut rakennusperinnön hävittämistä suunnitellessaan Akateemisen kirjakaupan talon Suomen kauneimman elokuvateatterin tilalle.
-
Riitta & Harri Rissanen: KinoPattery
KinoPattery on Parikkalan Teatteriyhdistyksen perustama elokuvateatteri. Elokuvia esitetään Harjulinnassa, joka on Parikkalan kunnan yhdistyksille tarjoama tila. Harjulinnan 200-paikkaisessa salissa pyörii useimmiten kotimainen elokuva, ja se saa paikallisen yleisön mukavasti liikkeelle.
-
Maija Saarinen: Järvelän Kino
Maija on pyörittänyt veljensä kanssa Järvelän Kinoa vuodesta 2004 lähtien. Sittemmin digitalisaation myötä kinon hoitaminen on jäänyt enemmän Maijan kontolle, kun vanha projektori on vaihtunut automaattiseen järjestelmään. Elokuvateatteritoiminta on Maijalle rakas harrastus, toimeentulon hän saa päivätöistä.
-
Jari Mäkilä: Bio Stara
Kävin Paimiossa haastattelemassa Jari Mäkilää, kolmannen polven elokuvateatteriheppua, joka pyörittää tällä hetkellä Bio Staraa Paimiossa ja Bio-Saloa Salossa. Ja tarinaahan riitti! Jarin innostus elokuvateattereihin syttyi pienenä kun hän toimi isänsä Jukka Mäkilän apupoikana Turussa Kino-Palatsin ja Ritzin konehuoneissa.
