-
Arkkitehti Alvar Aalto ja elokuvaprojektit

Kansallisarkkitehtimme Alvar Aalto on edistänyt elokuvakulttuuria Suomessa perustamalla nuorena Suomen I. elokuvakerhon ja suunnittelemalla elokuvateattereita. Vanhoilla päivillään hän on kuitenkin myös edesauttanut rakennusperinnön hävittämistä suunnitellessaan Akateemisen kirjakaupan talon Suomen kauneimman elokuvateatterin tilalle.
-
Arvoelementit palvelun kehityksessä

Jaan yhden lopputyössä käyttämäni metodin, millä pyrin selvittämään kuluttajien arvoja ja motivaatioita elokuvateattereiden asiakkaina. Elämystalous (Experience Economy) tarkoittaa sellaisen elämyksellisyyden luomista perinteisen tuotteen tai palvelun ympärille, mikä tuo lisäarvoa asiakkaille ja erottaa palvelun kilpailijoiden tarjonnasta.
-
Riitta & Harri Rissanen: KinoPattery

KinoPattery on Parikkalan Teatteriyhdistyksen perustama elokuvateatteri. Elokuvia esitetään Harjulinnassa, joka on Parikkalan kunnan yhdistyksille tarjoama tila. Harjulinnan 200-paikkaisessa salissa pyörii useimmiten kotimainen elokuva, ja se saa paikallisen yleisön mukavasti liikkeelle.
-
Kiertävä elokuvateatteri Kino Metso

Keski-Suomen Elokuvakeskus toimii monimuotoisen elokuvakulttuurin edistäjänä Keski-Suomessa ja toteuttaa myös kiertävää elokuvatoimintaa Kino Metso -teatterin kautta. Kino Metso tekee tärkeää kulttuurityötä esittämällä elokuvia paikkakunnissa, joissa ei ole omaa elokuvateatteria.
-
Hajut elokuvanäytöksissä ja Smell-O-Vision

Kiinnostus moniaistisiin kokemuksiin on kasvanut mm. museoiden ja taidegallerioiden näyttelyiden yhteydessä, aktivoimalla yleisön tai vierailijoiden aisteja. Myös elokuvateatteriympäristössä on myös ollut jatkuva halu tarjota jotain enemmän tai erilaista kuin mitä kotona voi kokea. Voisivatko erilaiset hajut tuoda lisää elokuvan elämyksellisyyteen vai häiritsisivätkö ne vain koko kokemusta?
-
Spektaakkelimaisten laajakuvien historiaa

Elokuvien historiassa kehitettiin uudenlaisia esitystekniikoita etenkin 50-luvulla, jolloin haluttiin tarjoilla elämää suurempia elämyksiä ja kilpailla kovaa vauhtia suosiota kasvattavan television kanssa. Etenkin laajakuvaa markkinoitiin korostamalla, että elokuva voitaisiin kokea vain elokuvateatterissa, ei televisiossa.
-
Elokuvateatterien historiaa

Tutkiessani suomalaisten elokuvateatterien reilua 120-vuotista värikästä historiaa, halusin tehdä yhden kuvan mikä kiteyttäisi oleellisimmat kohokohdat ja tapahtumat, mitkä ovat vaikuttaneet elokuvateatteritoiminnan kehittymiseen. Visualisoin aikajanakuvassa myös pidempiä trendejä ja ajanjaksoja.
-
Maija Saarinen: Järvelän Kino

Maija on pyörittänyt veljensä kanssa Järvelän Kinoa vuodesta 2004 lähtien. Sittemmin digitalisaation myötä kinon hoitaminen on jäänyt enemmän Maijan kontolle, kun vanha projektori on vaihtunut automaattiseen järjestelmään. Elokuvateatteritoiminta on Maijalle rakas harrastus, toimeentulon hän saa päivätöistä.
-
Tv vs. elokuvateatteri

70-luvulla ja 80-luvun alussa pelättiin tv:n ja videon syrjäyttävän elokuvateatterit. Kävikin niin että nämä eri katsomistavat toimivat hyvin rinnakkain meidän elämässämme ja tukevat erilaisia tarpeita. Ihmisten elämyshakuisuuden ja digitalisaation myötä elokuvateatterit ovat alkaneet jälleen keräämään yleisöä.
-
Asiakasarkkityyppejä

Yksi käyttämistäni tutkimusvaiheen analysointimenetelmästä on Behavioural archetypes eli kohderyhmien käyttäytymisen arkkityypit. Arkkityypit perustuvat tutkimushavaintoihin ja auttavat suunnittelemaan ja kehittämään palveluita asiakaslähtöisesti erilaisille asiakasryhmille.
-
Tehtävä elokuvateatterissa

Mahtavaa, olen saanut rekrytoitua muutaman tutun tekemään Cultural probingia! Nämä salaiset agentit menevät siis elokuviin oman kotipaikkakuntansa (tai naapuripaikkakunnan) pieneen leffateatteriin ja havainnoivat samalla tunnelmia valokuvin ja muistiinpanoin. Tällä tavoin saan erilaisia asiakasnäkökulmia ilman että vaikutan itse lopputulokseen.
-
Pekka Ollula: Huhtamo IFF

Pekka Ollula perusti kotipaikkakunnalleen, pieneen Huhtamon kylämiljööseen kansainvälisen elokuvafestivaalin. Mitä hullumaista sankaruutta! Kolmena vuotena järjestetty Huhtamo International Film Festival on rehti maalaisfestivaali jossa kyläyhteisö on vahvasti mukana luomassa tunnelmallisen festivaalin puitteet.
-
Jari Mäkilä: Bio Stara

Kävin Paimiossa haastattelemassa Jari Mäkilää, kolmannen polven elokuvateatteriheppua, joka pyörittää tällä hetkellä Bio Staraa Paimiossa ja Bio-Saloa Salossa. Ja tarinaahan riitti! Jarin innostus elokuvateattereihin syttyi pienenä kun hän toimi isänsä Jukka Mäkilän apupoikana Turussa Kino-Palatsin ja Ritzin konehuoneissa.
