Kiinnostus moniaistisiin kokemuksiin on kasvanut mm. museoiden ja taidegallerioiden näyttelyiden yhteydessä, aktivoimalla yleisön tai vierailijoiden aisteja. Myös elokuvateatteriympäristössä on myös ollut jatkuva halu tarjota jotain enemmän tai erilaista kuin mitä kotona voi kokea. Voisivatko erilaiset hajut tuoda lisää elokuvan elämyksellisyyteen vai häiritsisivätkö ne vain koko kokemusta?
Varhaisimpana hajujen käyttäjänä elokuvateatterissa voidaan pitää S. L. (”Roxy”) Rothafelia (kuuluisa teatterin omistaja, joka myöhemmin perusti Radio City Music Hallin). Hän levitti ruusuhajuvettä tuuletinta käyttäen samanaikaisesti näyttäessään Tournament of Roses -elokuvaa vuonna 1908. Emery Stern patentoi hienostuneemman järjestelmän vuonna 1951 New Yorkissa, jossa erillinen tuoksukela kulki synkronisesti elokuvakelan kanssa. Tuoksut levitettäisiin teatterin saliin tuoksukelalta ilmanvaihtolaitteiden kautta. Stern ehdotti nopeasti hajoavaa Fréonia tuoksujen kulkuvälineenä. Kun kohtaus oli ohi, voitiin vapauttaa välittömästi neutraloivaa ainetta hajun jälkien poistamiseksi.
Scent of Mystery, 1960
Tunnetuin järjestelmä, joka tuotti hajuja tietyissä kohdin elokuvan juonta, oli Michael Todd Juniorin Smell-O-Vision 50-luvun lopulta. Jack Cardiffin elokuva Scent of Mystery (tunnetaan myös nimellä Holiday in Spain) oli ainoa kaupallinen elokuva, joka hyödynsi tekniikkaa vuonna 1960. Todd varusti kolme teatteria Chicagossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa Smell-O-Visionilla. Järjestelmä oli kehittyneempi kuin Sternin ilmanvaihtokanavia käyttämä systeemi. Tuoksut toimitettiin suoraan jokaiselle istuimelle. Istuimet yhdistettiin sarjoitettuun putkijärjestelmään, joka oli yhteydessä keskeiseen hajulaitteesen. Elokuvan ääniraidalta tuleva signaali laukaisi sopivan tuoksun. Tätä seurasi neutraloivan tuoksun vapauttaminen, ennen kuin sarjan seuraavat tuoksut tulisivat vuoroon.
Hans Laube Smell-O-Vision laitteen kanssa.
Scent of Mystery-elokuvassa tuoksut olivat olennainen osa tarinaa, ja ne tarjosivat tärkeitä yksityiskohtia yleisölle. Juoni pyörii mysteerinaisen etsimisen ympärillä, jonka liikkeitä jäljitettiin hänen viipyilevien hajuvesijälkiensä perusteella. Kun pääosissa olevat Peter Lorre ja Denholm Elliott joivat kahvia, Elliott ja yleisö havaitsivat alkoholin tuoksun, josta Elliott nuhteli Lorrea. Elokuvassa oli myös turhia kohtauksia mitkä esittelivät tätä uutta aistitekniikkaa, kuten leivän ottaminen uunista ja sen työntäminen kameran eteen ilman syytä, vain perustellakseen hajun käyttöä. Vähän kuten varhaisissa 3D-elokuvissa, niissäkin elokuvantekijät halusivat esitellä temppujaan otoksilla, mitkä eivät liittyneet varsinaisesti tarinaan.
Valitettavasti Smell-O-Vision ei toiminut kunnolla. Aromit vapautuivat häiritsevällä sihisevällä äänellä ja yleisö parvekkeella valitteli, että tuoksut tavoittivat heidät useita sekunteja toiminnan näyttämisen jälkeen. Osa voi pahoin kun hajut sekoittuivat keskenään. Teatterin muissa osissa hajut olivat liian heikkoja tai epämääräisiä, mikä sai yleisön haistelemaan äänekkäästi yrittääkseen saada tuoksun kiinni. Smell-O-Visionin valmistajien tekniset säädöt ratkaisivat monia ongelmia, mutta silloin oli liian myöhäistä. Negatiiviset arviot yhdessä huonojen yleisökokemusten kanssa saivat elokuvan ja hajuteknologian epäonnistumaan pahasti.
Haju-ulottuvuutta pidettiin tarpeettomana ja häiritsevänä elokuvissa. Toisin kuin 3D, se herätti liian vähän kiinnostusta. Hollywoodin kokeilut tuoksuelokuvien parissa päättyivätkin näihin epäonnistumisiin ja teknologia vaipui unohduksiin vuosikymmeniksi.
John Waters ja Odorama, 1981
Elokuvaohjaaja John Waters herätti vuosikymmeniä unohduksissa olleen ajatuksen hajuaistista olennaisena osana elokuvakokemusta, kun hän teki kuudennen elokuvansa Polyester, vuonna 1981. Waters kehitti oman yksinkertaisemman järjestelmänsä hajuaistin sisällyttämiseksi elokuvakokemukseen. Yleisölle jaettiin Odorama-kortteja, mitkä perustuivat raaputtamiseen ja haistamiseen. Naarmuuntuessaan kortin numero päästi hajua, joka vastasi sitä mitä esiintyi valkokankaalla.
Alkuperäisissä teatteriesityksissä tuoksut järjestettiin numeroiden mukaan, ja yleisöä kehotettiin raaputtamaan kortista numeroa, kun vastaava numero välähti valkokankaalla. Yleisö ei koskaan tiennyt, mitä tulisi haistamaan, missä hauskuus piilikin: Vaikka kukkia saattoi olla näytöllä, kun numero vilkkuu, pari haisevia tenniskenkiä työnnettiin ruutuun viimeisellä sekunnilla. Tuoksujen joukossa oli mm. kukkia, pizzaa, pierua, skunkkisuihketta ja bensaa.
Harva meistä on päässyt kokemaan hajuelokuvia elokuvateattereissa. Pientä lohtua tuo laatujulkaisija Criterion, joka julkaisi Polyester-elokuvan dvd:nä ja blu-raynä, sisältäen patentoidun Odorama-kortin. Tuoksuttelua voi tehdä siis myös mukavasti omasta kotoa.
The New World, 2005
Japanilainen jakelija Shochiku yhteistyössä NTT Communicationsin kanssa, halusi esittellä uutta tuoksuteknologiaa yleisöille Terrence Malickin elokuvan The New World yhteydessä 2006. Tokion keskustassa sijaitsevan Salonpas Louvre Marunouchi -teatterin kolme penkkiriviä oli nimetty ”Premium Aroma Seats”, joissa päästi käyttämään hajuaistiaan. Teatterin lattialle oli asetettu useita 9″ halkaisijaltaan olevia muovipalloja. Pallot sisälsivät aromaattisia öljyjä, jotka sekoitettiin ja vapautettiin elokuvan aikana verkkopalvelimen ohjaaman aikataulun mukaisesti.
Japan Aromacoordinator Associationin Yukie Nakashima, joka sekoitti tuoksut elokuvaan, halusi ennemmin laajentaa rakkauselokuvan tunnelmaa kuin esittää sen realistisuutta. Puulaivojen tuoksut juhlistivat englantilaisten tuloa Amerikkaan, sitrushedelmien aromi taustoitti englantilaista hovia ja minttuisa parfyyminen tuoksu kohdistui romanttisiin kohtauksiin Pocahontasin ja kapteeni John Smithin välillä.
Vaikka olikin tarkoitus kuvata hajuilla tunnelmia, yleisölle oli muodostunut tietynlainen odotus hajujen logiikasta. Kun kankaalle ilmestyi jotain jolla on tosielämässä selkeä haju, sen puuttuminen hajuraidalta tuntui räikeältä. Niinpä yleisö haisteli ilmaa turhaan, kun näki kiehuvaa nahkaa, aseiden ruutia tai tuhkaa, jolla Pocahontas peittää kasvonsa. Kun Pocahontas haistaa kirjan sivuja, hajuherkkä ja empaattinen katsoja tunsi tarvetta tuoksulle, mutta se puuttuikin teatterista.
Hajujen tulevaisuus
Uudet 4DX-elokuvateatterit käyttävät edistyksellistä teknologiaa lisätäkseen elokuvan katsojien aistikokemusta kääntöpenkeillä, sumulla, tuulella ja tuoksuilla. Virtuaalitodellisuuslaitteiden valmistajat ovat jo muutaman vuoden kehittäneet haptisia lisäosia VR-kuulokkeisiin, jotka lisäävät ympäristön tuoksuja ja lisäävät tuulen tuntua kasvoille, sateen tuntua poskille ja aavikon kuumuuden tuntua ja paljon muuta. Siitä huolimatta hajujälkiä sisältävien elokuvien tuotanto (sarja tuoksuja, jotka julkaistaan synkronoituna kohtausten kanssa) ei ole edelleenkään herättänyt laajaa kiinnostusta. Hajuteknologioita käytetään elokuvateattereissa lähinnä epämiellyttävien hajujen poistamiseen tai peittämiseen.
Lähteet
- Fujiwara, C. (2006) Film Comment. Wake Up and Smell the New World. Available at: https://www.filmcomment.com/article/wake-up-and-smell-the-new-world/
- Cooper, D. (2018) The Sporadic History of Aromatic Cinema. Available at: https://denniscooperblog.com/the-sporadic-history-of-aromatic-cinema-2/
- Criterion Collection (2019). A Whiff of Polyester: Inside the Odorama Process. Available at: https://www.criterion.com/current/posts/6605-a-whiff-of-polyester-inside-the-odorama-process
- Maxwell, M. (2019) Smell-O-Vision Comes to Virtual Reality. Available at: https://www.eeweb.com/smell-o-vision-comes-to-virtual-reality/
- Moellhausen Magazine (2020). Scent in the world of cinema. Available at: https://magazine.moellhausen.com/scent-in-the-world-of-cinema
- Norman, J.M. (2014) ”Scent of Mystery”, the First and Only Use of Smell-O-Vision. Available at: https://www.historyofinformation.com/detail.php?entryid=4539
- Schneider, M. (2014) Dangerous Minds. The nose knows: John Waters’ Brilliant ’Odorama’ gimmick in ’Polyester’ Remembered. Available at: https://dangerousminds.net/comments/the_nose_knows_john_waters_brilliant_odorama_gimmick_in_polyester
- Schwarz, F.D. (2003) Invention & Technology: Smell-O-Vision vs. Aromarama. Available at: https://www.inventionandtech.com/content/smell-o-vision-vs-aromarama-0
Ihmeelliset Kinot 