Elokuvien historiassa kehitettiin uudenlaisia esitystekniikoita etenkin 50-luvulla, jolloin haluttiin tarjoilla elämää suurempia elämyksiä ja kilpailla kovaa vauhtia suosiota kasvattavan television kanssa. Etenkin laajakuvaa markkinoitiin korostamalla, että elokuva voitaisiin kokea vain elokuvateatterissa, ei televisiossa.
Erilaiset 35mm laajakangasformaatit Cinerama, CinemaScope ja VistaVision toivat uudenlaista elämystä teattereihin, kun eeppiset Hollywood-elokuvat täyttivät laajakuvakankaan ja aiheuttivat voimakkaita kokemuksia katsojissa. Laajakangasformaatit muuttivat yleisön käsityksen siitä, mitä elokuva on. Vuoteen 1953 asti hallinnut neliömallinen kuvasuhde 1.33×1 eli 3:4 muuttui lähestulkoon yhdessä yössä vanhanaikaiseksi. Suomeen CinemaScope saapui 1954 ja Suomi-Filmi asensi formaatin melkein kaikkiin teattereihinsa 1955–57, monien suurempien teatterien seuratessa perässä.
Harvinaisuudeksi jäänyt Cinerama oli kaareva kolmella projektorilla muodostettu erittäin laaja formaatti kuvasuhteessa 2.66×1. Cinerama asennettiin Suomessa ainoastaan Helsingin Savoyn katsomoon 1960-luvulla, mutta tekniikasta luovuttiin melko nopeasti sen kalleuden vuoksi. Cineraman ”pikkuveli” CinemaScope, jonka kuvasuhde oli 2.55×1, muodostuikin muutamaksi vuodeksi hallitsevaksi esitysmuodoksi, mutta myöhemmin käytännön syistä uudeksi kuvastandardiksi jalostui 2.35×1, sillä monet teatterit eivät yltäneet CinemaScopen kalliisiin teknisiin vaatimuksiin. Suomessakin monet teatterit olivat ongelmissa laajakuvatekniikkaan siirtymisen kanssa. Investoinnit olivat kalliita ja heijastusalan kapeus, eli seinä jolle kuvat heijastettiin, oli liian kapea. CinemaScope-kauden klassikoita olivat mm. Tähti on syntynyt (1954), Nuori kapinallinen (1955) ja Eedenistä itään (1955). CinemaScope inspiroi tekijöitä toteuttamaan myös mustavalkoelokuvia laajoille kankaille, mm. The Incredible Shrinking Man (1957) ja Invasion of the Body Snatchers (1956).
VistaVisionin aika esitystekniikkana oli lyhyt, noin seitsemän vuotta. Harva elokuvateatteri esitti yhtään VistaVision-elokuvaa oikeassa kuvasuhteessa, vaikka hyvän yhteensopivuutensa ansiosta elokuvaa pystyi esittämään useassa kuvasuhteessa alkaen 1.33:1, 1.66:1, 1.85:1, aina 2:1 asti. Paras lopputulos oli lähellä kuvasuhdetta 1.85:1. Mm. Alfred Hitchcock oivalsi VistaVisionin ominaisuudet ja käytti sen laajaa mutta syvätarkkaa kuvaa tyylikkäällä tavalla Vaarallisessa romanssissa (1956) ja Vertigossa (1958). VistaVision palasi elokuvatekijöiden työkaluksi 1970-luvulla, kun nuoret elokuvantekijät halusivat käyttää formaattia Tähtien sota -elokuvan (1977) erikoistehosteiden kuvaamisessa.
Liian laajat formaatit jättivät elokuvat usein pinnallisiksi maisemakuvauksiksi, eivätkä toimineet esim. ihmisten ja heidän tuntojensa kuvaamisessa kovin hyvin. 70mm laajakuva, kuvasuhteeltaan 2.2:1, yleistyi 60-luvun alussa (mm. Arabian Lawrence, 1962 ja 2001: avaruusseikkailu, 1968) ja korvasi aiemmat laajemmat formaatit. Useita muitakin laajakuvajärjestelmiä kehitettiin kuvan- ja äänenlaadun parantamiseksi.
70-luvulla kehitettiin IMAX-kuvasuhde 1.43:1, siinä 70mm filmi ajetaan projektoriin VistaVisionin tapaan horisontaalisesti. Lopputuloksena on kuva mikä on yhdeksän kertaa 35mm kuvaa laajempi ja on malliltaan neliömäisempi. IMAX on käytössä tänäkin päivänä tälle esitystekniikalle varta vasten rakennetuissa saleissa, joissa esitetään etenkin Hollywood blockbustereita (mm. Dark Knight 2008, Dyyni 2021).
Nykyään meille ovat tuttuja elokuvateatterien standardi anamorfinen 2.35:1 laajakuva (jota edelleenkin CinemaScopeksi kutsutaan) ja 16:9 elokuvat HD-televisioissa 1.85:1 laajakuvalla. 1.33:1 assosioituu mielissämme mustavalkoelokuvien, VHS-elokuvien ja vanhojen tv-ohjelmien neliömalliseksi kuvaksi.
| 1.33 | 4:3 neliömallinen kuva. Loistava ihmisten kuvaukseen, ongelmallinen jos useita kiintopisteitä. Tuntuu vanhalta, assosioituu vanhaan televisioon. |
| 1.66 | Mukaansatempaavampi kuin 4:3, mutta tuntuu vanhahtavalta. Antaa katseelle enemmän vapautta vaeltaa. |
| 1.78 | Tavallisen tv-kuvasuhteen 4:3 ja tyypillisen elokuvan 2:35 keskiarvo. Hyvä ja monipuolinen. Tuntuu selkeältä, assosioituu digi-televisioon. |
| 1.85 | Perinteinen 16:9-koko. Hyvä kompromissi leveyden ja korkeuden suhteen. Tuntuu luonnolliselta, assosioituu elokuviin. |
| 2.00 | Laajakuva, mutta sopii vielä 16:9 ruuduille. Eeppisen elokuvan tuntu. |
| 2.40 | Hyvä suuriin lavasteisiin mutta ei paras ihmisten kuvaamiseen. Kallis ja eeppinen. Antaa katseelle vapautta vaeltaa. |
| 2.76 | Tulee rajata todella huolellisesti. Huono ihmisten kuvaamiseen. Tuntuu vieläkin kalliimmalta ja eeppisemmältä. Katseelle paljon vapautta vaeltaa. |
| 0.56 | Älypuhelimien pystymallinen kuvasuhde. Paras ihmisen kuvaukseen, huono kaikkeen muuhun, hankala sommitella. Assosioituu reaaliaikaisuuteen ja silminnäkijä-uutisointiin. |
Suuntaa-antava taulukko kuvasuhteista elokuvan tekijöille. Elokuvan tarina ohjaa päätöstä kuvasuhteesta. Film Editing Pro 2021.
Kuvakoot kotikatsomoissa
Nykypäivän kotikatsomoissa on vaikea tavoittaa sitä ihmetystä mitä laajemmat kuvaformaatit aiheuttivat 50-luvun katsojissa. Monet elokuvat näytetään usein jossakin muussa kuvakoossa kuin originaalissa formaatissaan. Laajakuvaelokuvia julkaistaessa kotikatsomista varten, elokuvia rajataan ja skaalataan sopimaan paremmin televisioihin. Elokuvien katsominen sen oikeassa kuvasuhteessa on kuitenkin tärkeätä, sillä usein elokuva on rakennettu, lavastettu, leikattu ja kuvattu kyseiseen kuvasuhteeseen. Oikea kuvasuhde tuo siis elokuvan tarinan esille parhaalla mahdollisella tavalla.
Mieti, jos saadaksesi taideteoksen sopimaan haluttuun kohtaan seinällesi, sinun pitäisi leikata teoksesta reunat pois? Olisihan se melkoinen häväistys tekijää ja teosta kohtaan.
Tunnettu elokuvahahmo Peter von Bagh onkin kuvannut aikakauttamme sanalla ”korvike”, jossa jonkinlainen korviketavara muodostaa katsomiskokemuksemme perustan. Hän jyrähtää kirjassaan Cinefilia (2013):
”Olemme tuomitut katsomaan vanhojen tarinoiden uudelleenlämmityksiä (remake) ja teknisiä korvikeversioita, kun edessämme valuu pelkkää digitaalista mössöä – valuu ja valuu, kunnes silmiä kirvelee eikä erottelu hyvän, keskinkertaisen tai huonon elokuvan ja kurjan esityksen välillä enää onnistu.”
Ehkäpä edessä on kuitenkin aikakausi, jossa haluamme kokea mahdollisimman autenttisia kokemuksia. Olen varma että viihde-elokuvien ja tv-sarjojen marinoima katsojakin voisi vielä tänäkin päivänä saada elinikäisiä elokuvamuistoja, kun hän näkee tiettyjä elokuvia oikeissa olosuhteissa.
Digitaalisen 2K ja 4K-tekniikan aikana monia elokuvia on rakkaudella restauroitu kameranegatiiveista alkuperäiseen tai lähes alkuperäiseen olomuotoonsa ja näitä versioita esitetään elokuvafestivaaleilla ja elokuvateatterien erikoisnäytöksissä. VistaVision tai CinemaScope-elokuvien näkeminen alkuperäisessä kuvasuhteessaan on kuitenkin harvojen etuoikeus tänäpäivänä. Monet alkuperäiset kopiot ovat katoamassa maailmasta.
Lähteet:
- Hilapieli, U.A. (2021). Kino-Suomi – Elokuvan esittämisen historia 1896-2021. p. 40.
- Von Bagh, P. (2013). Cinefilia. Johnny Kniga Publishing. pp. 357–394.
- Film Editing Pro (2021). Aspect Ratio In Film From Past To Present. Available at: https://www.filmeditingpro.com/a-history-of-aspect-ratio-in-film/
- This is the story of VistaVision. Widescreenmuseum.com. Available at: http://www.widescreenmuseum.com/widescreen/vistavision.htm
- Understanding Aspect Ratios for Filmmaking (2020). Available at: https://www.freelancevideocollective.com/understanding-aspect-ratios-for-filmmaking/
- What is VistaVision — A History of Widescreen in Hollywood (2021). Available at: https://www.studiobinder.com/blog/what-is-vistavision/
Ihmeelliset Kinot 