Pekka Ollula: Huhtamo IFF

Pekka Ollula perusti kotipaikkakunnalleen, pieneen Huhtamon kylämiljööseen kansainvälisen elokuvafestivaalin. Mitä hullumaista sankaruutta! Kolmena vuotena järjestetty Huhtamo International Film Festival on rehti maalaisfestivaali jossa kyläyhteisö on vahvasti mukana luomassa tunnelmallisen festivaalin puitteet.

Vaikka 2022 on festivaalille välivuosi, Pekka ei elokuvien suhteen ole lepäillyt, vaan sai juuri valmiiksi lyhytelokuvansa Polkupyörävaras. Festivaalin ohjelmisto on ollut kiinnostavan monipuolinen ja esityspaikat tukevat elokuvakokemusta, mm. The Witch in the Window -kauhuleffaa on esitetty kirkossa, Big Lebowskia keilahallissa jne.

Itse olen ainakin menossa festivaaleille 2023, tule sinäkin! Lisätietoa ja early birdit täältä: https://www.huhtamo.fi/

Huhtamo IFF:stä kertova dokumentti kertoo paljon millaisesta tapahtumasta on kyse.

Osana opinnäytetyötäni haastattelen myös elokuvatapahtumien järjestäjiä, jotta ymmärrän millaista erilaista elokuvatoimintaa maaseudulla on. Haastattelut ovat osa lopputyötä, eikä niiden sisältöä ole kirjoitettu tähän blogiin. Haluan kuitenkin jakaa blogissa millaisia mielenkiintoisia ihmisiä olen tavannut.

Pekka Ollula, Huhtamo IFF

Pekka Ollula

Lempielokuvat
Big Lebowski, Back to the Future I, Rear Window, Inglorious Basterds

Katson kyseiset elokuvat
Yksin, kaksin ja porukassa. Leffateatterissa tai vaikka Huhtamon keilahallissa.

Herkut/juomat näihin elokuviin
Bisse keilahallissa. Muuten Amerikan pastillit, Vichy ja popparit.

Jätä kommentti